Ei tarvitse miettiä kauaksi taaksepäin, kun ainoa paikka saada vastaus johonkin kysymykseen oli kodin iso tietosanakirja. Kirjasto oli toinen paikka, josta saattoi uskoa löytävänsä vastaukset tarvitsemiinsa kysymyksiin. Muistatteko, miten sattumanvaraista se olikaan? Mitä kirjoja paikkakunnan kirjastoon oli ylipäänsä hankittu? Oliko ne osattu luokitella oikein, että oli edes toivoa löytää ne kirjastosta oikeasta hyllystä? Löytääkseen varmasti oikean kirjan, olisi pitänyt tietää kirjoittajan nimi voidakseen etsiä sen kortistosta, jossa kirjat oli luokiteltu tekijän mukaan. Suuri osa tiedosta kätkeytyi jonnekin hyllyjen kätköihin. Korkeintaan jotkut tiedot jossain kirjassa saattoivat johdattaa toisen tiedon äärelle. Parhaimmillaan esimerkiksi elokuvista sai poimittua jonkun nimen, josta sitten saattoi yrittää löytää enemmän tietoa. Joskus ehkä kuuli radiosta laulun, josta kuuluttaja sattui kertomaan sekä säveltäjän että sanoittajan. Tämän tiedon pohjalta pystyi ehkä löytämään kyseisen tekijän tuotantoa enemmänkin, mutta yhtään varmaa se ei ollut.

Tiedonhakua netistä

Information technology and globalizationKuka muistaa televisiossa 2000-luvun alussa pyörineet televisio-ohjelman? Siinä kilpailijat etsivät netistä tietoa silloisten hakukoneiden avulla. Tiedonhakua pidettiin silloin vielä niin vaikeana, että ohjelmassa nähtiin tarpeelliseksi käydä lävitse, mitä kautta kilpailijat löysivät esimerkiksi tiedon siitä, mikä on Etelä-Amerikan korkein vuori. Tuolloin käytössä olleet hakukoneet olivat huomattavasti vajaampia kuin nykyiset.

2010-lukua kohti tultaessa tiedon määrä on kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti. Aiheesta kuin aiheesta löytää nykyään sivustoja, sosiaalisen median keskusteluja ja kuvia. Kaikki maailman tieto on yhtäkkiä tullut kaikkien saataville. Aluksi internetin sisältö oli lähinnä englanninkielistä, mutta nyt sisältöä löytyy kaikilla maailman kielillä.

Video- ja soittopalvelut ovat tuoneet entistäkin enemmän sisältöjä yleisön saataville. Nykyään on mahdollista löytää lapsuuden rakkain televisiosarja netistä ja vielä kohdata keskusteluissa muita ohjelman faneja.

Digitaalisuus ja koulutus

Usealla yliopistolla on avoimia luentoja netissä. Monet kertovat myös kurssiensa sisällön kirjalistoja myöten, jolloin jopa perinteisille kirjoille tulee taas käyttöä. Eikä siinä vielä kaikki, monet kirjat ovat lainattavissa digitaalisessa muodossa. Osa vanhemmista kirjoista on vapaana sisältönä ladattavissa.

Videopalveluissa on nähtävissä ilmaiseksi myös varta vasten niille tuotettua sisältöä. Esimerkiksi tekniikan ja tieteenalan videoita on netissä nähtävissä runsaasti: luento. Eri maiden televisiokanavia voi katsoa netin kautta ja tietysti sosiaalisen median kautta uutiset leviävät nopeammin kuin koskaan, jopa muutamassa sekunnissa. Tällaisesta ei olisi voinut haaveillakaan 1980-luvulla.